Toimintasuunnitelma 2026
Tavoitteet
Yhdistyksen tehtävänä on tarjota sipoolaisille lapsiperheille toimintaa ja tukea arjen eri tilanteisiin tuottamalla ja organisoimalla palveluja ja tapahtumia. Yhdistyksen tavoitteena on tarjota iloa ja onnistumisen kokemuksia kaikille perheille ja erityisesti vähävaraisille perheille. Yhdistys tekee yhteistyötä muiden sipoolaisten yhdistysten ja tahojen kanssa lisätäkseen vaikuttavuuttaan. Yhdistys toimii MLL:n Uudenmaan piirin toimintaohjeen mukaisesti.
Kokoukset
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään viimeistään huhtikuussa ja sääntömääräinen syyskokous viimeistään joulukuussa. Hallituksen kokouksia pidetään tarpeen mukaan noin kerran kuukaudessa.
Tiedottaminen
Jäsenkirjeet
Jäsenvastaava ja tiedotusvastaava laativat jäsenkirjeet vähintään kaksi kertaa vuodessa yhdessä puheenjohtajan ja sihteerin kanssa.
Tiedotuskanavat
Tapahtumista ja toiminnasta tiedotetaan aina yhdistyksen sosiaalisen median kanavissa ja tarvittaessa esim. paikallislehdessä tai mainoksilla.
Uusien jäsenien huomioiminen
Uusille jäsenille pyritään lähettämään sähköposti, jossa kerrotaan sekä Sipoon yhdistyksen toiminnasta että vapaaehtoistoiminnasta yleensä.
Jäsenlehti
Yhdistys pyrkii toimittamaan MLL:n Lapsemme-jäsenlehden paikallisiin neuvoloihin ja kirjastoihin.
Koulutukset
Hallituksen jäsenillä ja yhdistyksen aktiivijäsenillä on mahdollisuus osallistua koulutuspäiviin ja muuhun yhdistystoimintaan, esim. yhdistystapaamisiin ja koulutuksiin. Osallistumispäätös tehdään tapauskohtaisesti.
Toiminta
Yhdistys järjestää vuoden mittaan monipuolista toimintaa ja tapahtumia. Toiminnan jatkuvuus ja kehittäminen perustuvat julkisten ja yksityisten tahojen tukeen.
Perhekahvilat
Perhekahvilat pyritään pitämään avoinna resurssien mukaan vähintään kerran viikossa sekä Söderkullassa että Nikkilässä.
Perhekerhot
Liikunnallisia perhekerhoja voidaan järjestää mahdollisuuksien mukaan.
Nuorisotoiminta
Pyritään järjestämään tapahtumia ja tempauksia myös nuorisolle.
Tapahtumat
Äiti-tytär ilta
Pyritään järjestämään varhaisteineille ja äideille perinteinen yhteinen ilta, paikalla asiantuntijoita, esittelijöitä ja tarjolla yhteistä hyvinvointia. Ajankohtana on kevät.
Isä-lapsi-tapahtuma
Pyritään järjestämään iseille ja lapsille sopiva tapahtuma.
Lapsen oikeuksien päivä
Pyritään järjestämään marraskuussa lapsen oikeuksien päivän aikaan tapahtuma lapsille. Tapahtumassa voi olla esimerkiksi teatteriesitys ja muuta koko perheen ohjelmaa.
Kirpputori
Kirpputoritapahtumia järjestetään tarpeen mukaan. Toimimme tarvittaessa eri yhteistyötahojen kanssa.
Yhteistyö koulujen kanssa
Tukioppilastoiminta
Pyritään vahvistamaan Sipoon suomenkielisten yläkoulujen tukioppilastoimintaa ja esitellään MLL:n koulutuspakettia tukioppilaille ja heidän ohjaajilleen.
Suojatiepäivystys
Pyritään järjestämään suojatiepäivystystä tarvittaessa koulujen alkaessa alakoulujen lähistöllä.
Stipendit
Suomenkielisten alakoulujen oppilaille jaetaan keväisin stipendit. Stipendin saajan kriteerit määritellään keväällä. Palkitaan myös yläkoulujen tukioppilaiden puheenjohtajat stipendillä.
Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa
Toteutetaan yhteistyötä Sipoon kunnan ja neuvoloiden kanssa. Lisäksi tehdään tarpeen mukaan yhteistyötä seurakunnan, sipoolaisten yhdistysten ja yritysten kanssa.
Hyvää mieltä jouluna
Hyvä joulumieli –kampanja
Toimimme MLL:n kampanjan linkkinä Sipoon kunnan sosiaalitoimeen ja Sipoon seurakuntiin välittämällä lahjakortteja vähävaraisille sipoolaisille lapsiperheille.
Lahja Lapselle -keräys
Aloitetaan marraskuussa kampanja, jossa viedään pakettikortteja notkuvat joulukuuset Sipoon kirjastoihin. Pakettikortteja voivat hakea kaikki sipoolaiset ja lahjoittaa korttiin sopiva lahja tarvitsevalle lapselle. Kampanjasta saadut lahjat toimitetaan Sipoon seurakuntien ja sosiaalitoimen kautta vähäosaisille lapsille ja nuorille.